Varaslähtö vesitti Salon avauspäivän

Ralli SM-sarjan viidennen osakilpailun Top Building-rallin ensimmäinen kilpailupäivä on ajettu Lahdessa. Škodan Juha Salo ajaa päivän avauserikoiskokeelta varaslähdöstä saadun 10 sekunnin aikasakon myötä rallin yleiskilpailussa seitsemäntenä.

- Ei ollut hyvä startti kisaan. Illalla pyöritellään videoita ja yritämme saada vilppilähdössä langetut 10 sekuntia pois. Meistä kumpikaan ei huomannut, että olisimme varastaneet ja valoja olisi syttynyt palamaan. Järjestäjä ilmoitti jälkikäteen vilppilähdöstä, mutta tapahtuma on selvityksen alla. Jos varaslähtö on tapahtunut, niin totta kai se hyväksytään. Mutta tietoisesti me emme sitä ottaneet.

- Moottorissa turbon pop-off -venttiili aukeili ensimmäisellä ja kolmannella EK:lla, ja moottorista puuttui tehoja. Automme moottori ei ollut niin terävä kuin sen kuuluisi olla. Sekin tarkastetaan ja vaihdetaan tarpeen mukaan huollossa uuteen. Päivän toinen EK tuli hyvin, ja pääsin hyvin rytmiin kiinni. Mutta viimeisen EK:n pikkutien osuuden ajoin liian varovasti, Salo myönsi.
- Huomenna on pitkä päivä. Yritetään se, mikä osataan, Salo lupaa.

Ralli jatkuu Lahdesta lauantaiaamuna klo 10:15 alkaen. Lammille suuntautuvan reitin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 74.81 km. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan rallin maaliin Lahteen lauantai-iltana klo 19:29 alkaen.

SM Top Building-ralli, Lahti. Tilanne 1. kilpailupäivän jälkeen:
1. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia R5 Evo 17:12.2
2. Mikko Heikkilä – Topi Luhtinen Škoda Fabia R5 Evo + 7.4
3. Egon Kaur – Silver Simm (EST) Volkswagen Polo GTI R5 + 7.8
4. Teemu Asunmaa – Jani Salo Škoda Fabia R5 + 10.1
5. Eerik Pietarinen – Miikka Anttila Volkswagen Polo GTI R5 + 16.4
6. Esapekka Lappi – Janne Ferm Toyota Yaris +23.0
7. Juha Salo – Jarno Ottman Škoda Fabia R5 Evo + 30.0

Menossa mukana