Salon Arctic Lapland -ralli päättyi ulosajoon Rovaniemellä

Rallin kymmenkertaisen Suomen mestarin ja Arctic Lapland -rallin kuusinkertaisen voittajan Juha Salon ja Pasi Kilpeläisen matka tämän vuoden kilpailussa päättyi lauantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella Siikakämässä ulosajoon. Skoda Fabia R5:lla kilpaileva Salo ehti ajaa rallin pisintä (42,69 km) erikoiskoetta noin 30 km, kun kovavauhtisella osuudella nyppylän jälkeinen vasemmalle kääntynyt mutka tuli niin sanotusti silmille.

Ennen keskeytystä Salo ajoi rallin yleiskilpailussa neljäntenä ja SM1-luokassa kolmantena vain 0,6 sekunnin päässä kakkossijasta.

- En kuullut nuottia. Se oli sellainen 5-vaihteella ajettava kovavauhtinen paikka. Ennen nyppylää olisi pitänyt jarruttaa ja hakea linja nyppylän jälkeiseen vasemmalle kääntyvään mutkaan, mutta ajoimme nypyn täysillä yli eikä sen jälkeen ollut mitään tehtävissä.

- Onneksi paikassa oli vain paljon lunta, eikä kiviä tai puita. Syöksyimme sellaiset kolmen autonmittaa paksun lumivallin läpi metsän puolelle. Auto ei kärsinyt isoja vaurioita eikä meille käynyt mitenkään. Jatkoon ei kuitenkaan ollut enää asiaa. Onneksi paikalla oli muutamia ammattikatsojia, jotka jaksoivat kaivaa meidät takaisin tielle. Kiitos siitä heille, Salo kertasi aamuista tilannetta.

- On harmi, että kauden tärkeä SM-avaus jäi kesken ja korotetut SM-pisteet saavuttamatta. Tässä on nyt kova työ kiriä eroa umpeen. Kausi tosin on pitkä ja mitä vain voi vielä tapahtua. Nyt tämä pitää nollata ja aloittaa kiri voittamalla sarjan seuraava osakilpailu Mikkelissä.

Ralli SM-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua 7.-8. helmikuuta SM Vaakuna-rallilla Mikkelissä. Sarjassa ajetaan kaikkiaan kuusi SM-osakilpailua. Kausi päättyy 25.-26. syyskuuta Pohjanmaa-rallin merkeissä Seinäjoelle.

Menossa mukana