Juha Salo niukasti toiseksi Rovaniemellä

Arctic Lapland-rallin ennätyksellisesti kuudesti voittaneen Juha Salon 
seitsemännet poronsarvet jäi harmittavasti 1,5 sekunnin päähän. Ralli 
SM-sarjan avausosakilpailu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen 
Teemu Asunmaan voittoon, jolle Salo joutui taipumaan 1,5 sekuntia.
Aamun kolmen ensimmäisen EK:n jälkeen Salo ajoi päivähuoltoon 2,6 
sekunnin erolla rallin johdossa. Kilpailun viimeiselle EK:lle 
lähdettäessä Asunmaa ajoi 0,6 sekunnin erolla rallin kärjessä. 
Ristilammen 31,51 km EK:lla eroa syntyi 0,9 sekuntia lisää.
- Ei ihan riittänyt. Harmittaa, mutta toisaalta saimme hyvän startin 
kauteen. Pitää sanoa, että viimeisellä pätkällä lumisateessa 
olosuhteet olivat aika haastavat. Yritin siistiä ajotyyliäni ja siinä 
myös onnistuin. Lumipöperöä oli paljon ja ehkä ensimmäisenä autona oli 
parempi ajaa. Mutta ei jossitella. Hyvin taisteltiin ja viimeiselle 
metrille asti ajettiin voitosta. Ulosajo olisi ollut se typerin 
vaihtoehto, Salo muistutti.
Enemmän Saloa harmitti koko rallin avauserikoiskoe, jossa ero kärkeen 
venähti kerralla 12,4 sekuntiin.
- En ollut yhtään hereillä vaikka piti olla. Sellainen isku 
ajamisestani puuttui kokonaan. Jos me tämä ralli jossain hävittiin, 
niin se tapahtui ensimmäisellä erikoiskokeella.
- Aloitimme viime kaudella Mikon (Markkulan) kanssa tarkentamaan 
nuottiani ja sitä työtä pitää jatkaa. Nuotissani oli vieläkin turhia 
nyppyjä paperilla. Myös ajotyyliäni pitää edelleen siistiä. Nyt meni 
näin ja en ole ranteet auki tästä tuloksesta: hyvää tekemistä, ei ihan 
riittänyt, mutta olen tosi tyytyväinen, Salo muistutti
Ralli SM-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua 3.–4. helmikuuta 
IsoValkeinen SM-rallilla Kuopiossa.
- Auto, renkaat, uusi kakkosohjaajani Kristian (Temonen) ja tiimini 
toimivat loistavasti. Täältä tuli Kristianin kanssa ensimmäisestä 
yhteisestä rallistamme tanakka SM-pistesaalis, jonka kera on mukava 
lähteä jatkamaan kautta Kuopioon.

Epäviralliset lopputulokset SM Arctic Lapland Rally:
1. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki Škoda Fabia Rally2 Evo 1:57:49,0
2. Juha Salo – Kristian Temonen Škoda Fabia Rally2 Evo + 1,5
3. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka Škoda Fabia Rally2 Evo + 1:48,7

Menossa mukana