Juha Salo kolmantena yötauolle Rovaniemellä
Arctic Lapland-rallin ennätyksellisesti kuudesti voittanut Juha Salo ajaa ralli SM-kauden avauksessa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen kolmantena. Salo ajoi koko päivän kolmen kärjessä ja ylsi päivän aikana yhteen pohja-aikaan.Ero rallin kärjessä ajavaan Jari Huttuseen on 24,9 sekuntia. Kilpailun kakkonen Teemu Asunmaa on 5,6 sekuntia Salo edellä.
- Hauskaahan tämä on ollut pelkästään. Avauspätkällä tunnustelin liikaa, kun tiellä oli paljon märkää lunta, ja en päässyt sellaiseen ajorytmiin, johon olisin halunnut päästä. Varoin tietyn nopeuksien mutkiin liikaa. Illan kaksi pitkää metsäerikoiskoetta tulivat sitten ihan hyvin.
Salo kellotti EK 4:lle kauden ensimmäisen pohja-aikansa.
- Pohjat maistuvat aina, mutta tällä kertaa aika oli odotettua parempi. EK 3 oli meillä jo ihan sohjoa. Tuntui, että emme pääse
mihinkään. Sai tehdä koko ajan töitä ihan tosissaan. Päivän viimeinen metsäpätkä tuli hyvin. Olin tehnyt nuottivirheen ja arvioin yhdessä kohtaa jarrutusmatkan liian lyhyeksi ja jarrutin liian aikaisin. Myös yhden risteyksen jarrutuksessa päästin autoni sammumaan, mutta koko pätkä oli jo meiltä rallin ajamista.
Salo sanoo, että kolmannelta sijalta ja lähtöpaikalta on hyvä jatkaa
rallia huomenna.
- Yksi auto on edestä pois ja se voi vähän vaikuttaa positiivisella tavalla. Sen lupaan, että periksi en anna. Kyllä voitosta tapellaan loppuun asti. Jokainen sekunti pitää huomenna kaivaa hyväksemme.
- Automme toimii erinomaisesti, kuten myös renkaamme sekä yhteistyö uudenkartturin Kristian Temosen kanssa. Huomisen pätkät ovat pikkaisen helpompia kuin tämän päiväiset. Tästä on hyvä lähteä taistelemaan lisää. Nautitaan ja annetaan palaa, Salo lupaa.
SM Arctic Lapland -ralli jatkuu huomenna lauantaina klo 7:00. Päivän aikana ajetaan kaikkiaan kuusi erikoiskoetta. Rallin maaliin Lordi-aukiolle ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan lauantai-iltana klo 18:53 alkaen.
Tuloksia: SM Arctic Lapland Rally 5/11 EK:tta.1. Jari Huttunen – Antti Haapala Škoda Fabia R5 45:07,1
2. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki Škoda Fabia Rally2 Evo 19,3
3. Juha Salo – Kristian Temonen Škoda Fabia Rally2 Evo 24,9
4. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka Škoda Fabia Rally2 Evo 47,7
Kuva: Taneli Niinimäki