etusivu
etusivu
lauantai, 17 helmikuu 2018 18:28

Onnistunut iltapäivä nosti Salon Mikkelin SM-rallissa kuudenneksi

Hannu´s Rally Teamin Juha Salo ja Topi Luhtinen sijoittuivat kauden  
toisessa SM-rallissa Mikkelissä kuudenneksi. Kaksikon alku ei luvannut  
hyvää, mutta lauantain ensimmäisen huoltotauon jälkeen Salon ajaman  
Peugeotin vauhti nousi kilpailukykyiselle tasolle.
- Lauantain kahdella ensimmäisellä EK:lla emme päässeet oikein  
mihinkään. Luulin, että tie olisi jo meidän numerolle (7) puhdistunut,  
mutta näin ei tapahtunut. Meillä teki EK-ajoissa tiukkaa päästä  
kymmenen parhaan joukkoon ja tilanne näytti ihan toivottomalta. Teimme  
huollossa pieniä muutoksia ja vauhtimme parani päivän neljälle  
viimeiselle EK:lle merkittävästi.
Salo ja Luhtinen nousivat iltapäivän aikana lopulta yleiskilpailun  
yhdeksänneltä sijalta kuudenneksi.
- Päivän neljä viimeistä erikoiskoetta olivat meille isoja askelia  
oikeaan suuntaan. Vaikka aamupäivän jälkeen ranteet olivat ”auki” niin  
iltapäivällä ajo maistui. Ne joille Rovaniemellä jäimme selvästi,  
ajoimme samoja kavereita vastaan täällä jo samaa vauhtia. Yritimme  
vielä viimeisellä EK:lla nousta viidenneksi, mutta se nyt jäi sitten  
2,3 sekunnin päähän.
- Pitää samalla jakaa rallin voittaja Kalle Rovanperälle tunnustusta.  
On hänen vauhtinsa julmaa. Ei SM-tason kuljettajille ole hänelle sanan  
sijaa. Onnittelut Kallelle toisesta peräkkäisestä SM Vaakuna-rallin  
voitosta, Salo muistutti.
Kahden viikon kuluttua ajettavaan talvikauden päätösosakilpailuun SM  
Itäralliin Salo lupaa yhä parantaa vauhtiaan.
- Omaa nuotitustani pitää ehdottomasti tarkentaa. Meidän nuotti on  
joskus liian lepsu ja joskus liian rohkea. Rovaniemen ison pettymyksen  
jälkeen Mikkelin SM-rallista muodostui meille positiivinen kisa. Tästä  
on hyvä jatkaa Joensuuhun, Salo muistutti.
Rallin SM-sarjan talvikauden viimeinen osakilpailu Ouneva Group SM  
Itäralli ajetaan kahden viikon kuluttua Joensuussa.

Lopputulokset
SM Vaakuna-ralli, Mikkeli:
1. Kalle Rovanperä - Jonne Halttunen Skoda Fabia R5 58:03,0
2. Teemu Asunmaa - Ville Mannisenmäki Skoda Fabia R5 + 43,2
3. Eerik Pietarinen - Juhana Raitanen Skoda Fabia R5 + 55,7

6. Juha Salo - Topi Luhtinen Peugeot 208 T16 R5 + 1:44,2