etusivu
etusivu
torstai, 18 elokuu 2016 13:58

Salo latautuneena rallin SM-sarjan loppurutistukseen



Hannu´s Rally Teamin Peugeot 208 T16 R5 –kaksikko Juha Salo ja Marko Salminen starttaa kauden toiseksi viimeiseen rallin SM-osakilpailuun SM-ralli Turkuun SM1-luokan pistejohdossa. Salo johtaa sarjassa toisena ajavaa Norjan Ole Christian Veibytä 16,5 pisteellä. Salon ykköshaastaja ei kuitenkaan osallistu Turun SM-ralliin samanaikaisesti Saksassa ajattavan MM-rallin takia.
Salo sanoo, että hän ei matkaa Turkuun laskemaan pisteitä vaan ajamaan omaa kisaansa.
- Päräytetään Turussa menemään ja katsotaan, mikä on lopputulos ja lasketaan pisteitä vasta sen jälkeen. Pyrimme kahdessa viimeisessä SM-rallissa osoittamaan vauhtimme ja ajamaan sijoitukset, joilla meidän kuuluukin ajaa, lajin yhdeksänkertainen mestari muistuttaa.
Karkkilalaisen valmistautuminen syksyn ratkaisuralleihin on sujunut aikataulun mukaisesti. Suomen MM-rallista Italiaan huoltoon lähetetty moottori palasi maanantaina huollettuna takaisin Suomeen, auto valmistui tiistaina ja rallia edeltävä testi on vuorossa keskiviikkona.
- Kaikki on kunnossa tulevaan. On taas kiva päästä ajamaan muun muassa pimeässä lisävaloilla rallia. Perjantai-iltana pimeässä ajettavat erikoiskokeet kuuluvat perinteiseen rallinajoon ja ne ovat mielestäni hyvä lisä kokonaisuuteen.
- Tulevan rallin tiestö on varmasti nopeaa ja haastavaa. Hyvä reitti, mutta olisin toivonut EK-kilometrejä enemmän. Mielenkiintoinen kisa kuitenkin tulossa, Salo ennakoi.
SM-ralli Turun seremoniallinen lähtö tapahtuu perjantai-iltana klo 20.01 alkaen Aurajoen jokirannalta. Lähtöpaikkana toimii Forum Marinumin alueella sijaitseva ravintola Daphne, jonka ympärillä ovat historiallisesti tärkeät Turun Linna ja fregatti Suomen Joutsen. Illan aikana ajetaan kolme erikoiskoetta, joiden yhteispituus on reilut 23 km.
Lauantain ohjelmassa kuusi erikoiskoetta, joista kaksi (EK4 ja EK5) ajetaan kahteen kertaan. Yhteensä erikoiskoekilometrejä lauantaille kertyy reilut 60 km ja rallille yhteensä 84,09 km. Maalijuhlallisuudet ja palkintojenjako tapahtuvat Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa, jonne kilpailijat saapuvat klo 17 jälkeen.