etusivu
etusivu
keskiviikko, 25 helmikuu 2015 16:36

SALON UUSI PEUGEOT NÄYTTI HETI KYNTENSÄ

Rallin SM-sarjan toinen osakilpailu Mikkelissä päättyi Peugeotin Juha Salon ja Marko Salmisen voittoon. Salo nousi SM Vaakuna-rallin johtoon päivän ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen, jolle karkkilalainen kellotti peräti 15 sekunnin pohja-ajan.
Ensimmäisen rallinsa uudella Peugeot 208 T16 R5-ralliautolla ajanut Salo ei tämän jälkeen antanut muiden enää yllättää. Salo voitti toiseksi ajaneen Ari Vihavaisen lopulta 20,7 sekunnilla.
- Meidän Leijona näytti heti kyntensä. Ei tämä ihan virheetön päivä meiltä ollut, mutta hieno ja iso voitto Peugeotille heti ensimmäisessä rallissa, Salo iloitsi.
- Paljon on vielä opettelua ja opiskelua, jotta jatkossa pystyn ulosmittaamaan auton koko potentiaalin. Paikka paikoin ajoin jo sellaista kyytiä, jota tällaisella autolla pitääkin ajaa. Makea peli kaiken kaikkiaan, Salo jatkoi.
Salo oli erityisen tyytyväinen myös Peugeotin autotehtaalta saatuun tukeen.
- Haluan kiittää Peugeot Sportia muun muassa tärkeästä tietotaitotuesta. He lähettivät tätä kilpailua varten yhden huippuinsinööreistään Ranskasta Suomeen. Vastaavalla autolla ei ole juurikaan kilpailtu talviralleissa ja myös he saivat tästä voitosta tärkeää dataa hyödynnettäväkseen.
Tiestö Mikkelissä oli lauhan ja sateisen sään takia kovalla koetuksella. Muun muassa rallin viimeinen erikoiskoe jouduttiin sääolosuhteiden takia peruuttamaan.
- Olosuhteet olivat todella haastavat. Ei ollut helppoa ajaa uudella autolla ja tuollaisella lähtönumerolla (51) loskassa ja kapeassa ajourassa. Kyllä pitää myöntää, että kun sääolot muuttuivat niin tällaisella kokeneellakin kuskilla hermoja jo hieman rassasi. Aika iso helpotus, kun voitto tuli, Salo tunnusti maalissa.
Kaksi SM-rallia ja Salolle yhtä monta yleiskilpailun voittoa. Salo ja Marko Salminen jatkavat SM1-luokan SM-pisteissä maksimipistein ykköspaikalla. Rallin SM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua SM Pohjanmaa-rallin merkeissä Seinäjoella.

Lopputulokset, SM Vaakuna-ralli, Mikkeli:
1. Juha Salo –Marko Salminen Peugeot 208 T16 49.47,6
2. Ari Vihavainen – Jani Vainikka Mitsubishi + 20,7
3. Teemu Suninen – Mikko Markkula Skoda + 26,3
4. Jussi Vainionpää – Mika Juntunen Mitsubishi + 42,5
5. Teemu Asunmaa – Jonne Halttunen Subaru + 46,3

SM1-luokan pistetilanne 2/6 osakilpailua:
1. Juha Salo – Marko Salminen Peugeot 62,5
2. Jussi Vainionpää – Mika Juntunen Mitsubishi 45,0
3. Heikki Kovalainen – Jani Pirttinen Ford 22,5

teksti: Marko Mäkinen